Tietoa Leporannan Taidekeskuksesta

Leporanta on taidekeskus, jonka taiteilija Vilho Juusela perusti omistamalleen tilalle vuonna 1972. Sinä vuonna oli ensimmäinen kesänäyttely. Tänä kesänä siellä saavat taiteilijat esille töitään 38. kerran
 

Leporanta sijaitsee Lahnajärven rannalla Längelmäellä ja kuuluu Oriveden kuntaan.
 

Taidekeskuksessa on kolme rakennusta: kahvitupa, pirttirakennus ja riihi, joissa on esillä lähes kolmesataa taulua ja veistosta. Lisäksi on Vilho Juuselan kolmensadan hopeakorun kokoelma. Korut ovat kaikki Vilho Juuselan käsityötä, hänen suunnittelemiaan ja uniikkeja.
 

Rakennukset sinänsä ovat kiinnostavia. Pirttirakennuksen Vilho Juusela toi hirsi hirreltä Talviaisista, ja se on peräisin 1700-luvun lopulta.
 

Yksi ihmetyksen ja ihastuksen aihe on puolentoista hehtaarin laajuinen nurmikenttä. Se on aina erinomaisessa kunnossa, koska ahkera isäntä huolehtii siitä kuin silmäterästään.
 

Nurmikentällä ja pihapiirissä on sekä taiteilijan omia veistoksia että muiden mestareiden töitä. Pysyvästi paikalla ovat mm. Juuselan veistokset Saalistaja, Isäntä ja hevoset sekä Dino, jonka suuhun västäräkki tekee pesän kesä kesän jälkeen.
 

Tervetuloa Leporannan Taidekeskukseen! Varmasti et kadu käyntiäsi.

Takaisin etusivulle